Aleksi

Yhteiskunnallinen vaikuttaja, innovoija, herrasmies.

suora, silmälasit

Tulevaisuus luodaan tänään!

Aleksi Kurki

Uutta särmää Pyhtäältä

Hei! Olen Aleksi, 20-vuotias pyhtääläinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ehdolla eduskuntaan Kaakkois-Suomesta. Opiskelen kauppatieteitä Aalto-yliopistossa ensimmäistä vuotta ja pyöritän 4H-yritystä kaverini kanssa. Poliittinen taipaleeni alkoi päästessäni Kokoomuksen kansanedustajalle, Eero Suutarille, TET-harjoitteluun yhdeksännellä luokalla. Nyt olenkin jo muun muassa Suomen nuorin kunnanhallituksen puheenjohtaja, sekä aluevaltuutettu, Kaakkois-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja Kokoomuksen Nuorten Liiton hallituksessa.

Olen saanut syntyä ja kasvaa Suomessa – olen monessa mielessä etuoikeutettu, Suomi on upea maa. Yhteiskuntamme suunta on kuitenkin kaartumassa väärille raiteille talouden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin saralla. Tähän tulee tehdä välittömästi muutos. Minun unelmana on se, että Suomi on entistä parempi paikka asua lapsilleni ja lapsen lapsilleni – työtä tämän unelman toteuttamiseksi riittää.

Arvopohjaani kuuluvat olennaisesti vapaus ja vastuu, mahdollisuuksien tasa-arvo ja rohkeus. Yksilöillä tulee olla vapaus toteuttaa itseään parhaalla katsomallaan tavalla, pitäen samalla mielessä vastuun omista teoistaan. Valtio toimii tässä mahdollistajana, eikä määrääjänä. Kaikilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet menestyä elämässä riippumatta taustastaan. Kaikkien täytyy saada ponnistaa samalta viivalta, mutta ahkeruudesta tulee palkita. Rohkeus on itselleni tärkeä arvo, ja haluan uskoa sen näkyvän tekemisessäni. Rohkeus on sitä, että uskaltaa tehdä myös vaikeita päätöksiä, haastaa itseään ja katsoa asioita boxin ulkopuolelta. Tämä on niin politiikassa kuin elämässä tärkeää.

Kuten totesin, poliittinen taipaleeni alkoi TET-harjoittelusta eduskunnassa. Sinänsä hauska ajatella, että ennen harjoittelua politiikka ei kiinnostanut minua mitenkään erityisen paljon. Ja tähän harjoitteluunkin päädyin hieman jopa vahingossa. Minulla ei ollut ideaa, mihin hakea ja isäni heitti, että eduskunta olisi varmaan kiinnostava paikka. Sitä se todellakin oli. Harjoittelusta lähtien minulla on ollut palava halu vaikuttaa niin paikallistason kuin valtakunnan politiikkaan – näin kuinka merkittäviin, itselleni tärkeisiin asioihin edustajat vaikuttavat. Jälkikäteen ajateltuna, harjoittelu eduskunnassa oli varmasti yksi elämäni parhaista valinnoista.

Olen ikäisekseni poikkeuksellisen kokenut, ja Kymen Sanomat onkin siteerannut minua ”Nuorena Konkarina”, joka on mielestäni hyvin osuva. Sain viime kuntavaaleissa luottamuksen olla kunnanvaltuutettu, sekä kesken kauden nousin kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Pyhtäällä. Lisäksi olen Kymenlaakson maakuntavaltuutettu, aluevaltuutettu ja Kaakkois-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtaja. Alta löydät kokemukseni kokonaisuudessaan.

Ansioluettelo

Pyhtään kunnanhallituksen puheenjohtaja 2023-

Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:n liittohallituksen jäsen 2023-

Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsen 2022-

Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitukseen varajäsen 2022-

Kymenlaakson hyvinvointialueen palvelulautakunnan jäsen 2022-

Kymenlaakson Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän II varapuheenjohtaja 2022-

Kansallinen Kokoomus r.p:n puoluevaltuuston jäsen 2022-

Kaakkois-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtaja 2022-

Pyhtään kunnanvaltuuston jäsen 2021-

Pyhtään kunnanhallituksen jäsen 2021-

Kymenlaakson maakuntavaltuuston jäsen 2021-

Pyhtään Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja 2021-

Pyhtään kunnanvaltuuston vaalilautakunnan varapuheenjohtaja 2021-

Pyhtään nuorisovaltuuston II varapuheenjohtaja 2019, puheenjohtaja 2020

Kotkan lyseon opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja 2020-

Kaakkois-Suomen Kokoomusnuorten piirihallituksen sihteeri 2020, 2021- puheenjohtaja

Pyhtään Kokoomuksen hallituksen jäsen 2020-

Kaakkois-Suomen Lukiolaisten piirihallituksen varajäsen, opiskelijakuntavastaava 2020

Huutjärven koulun oppilaskunnan hallituksen sihteeri 2018–2019

Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton poliittisen työryhmän jäsen 2019